Tänään alkoi joululoma! Miten on mahollista, että ihan muutaman päivän päästä on joulu? Ei tunnu yhtään joululta, kun en oo siellä perheen kanssa isonvanhempien luona Rovaniemellä niin kuin joka vuosi ennen tätä! Täällä on joku puoli metriä lunta ja ulkona on niin kaunista ja aurinko paistaa ihan perfect! Oon maanantain jälkeen pysynyt sängynpohjalla ihan kipeänä, niin oli ihana päästä pitkästä aikaa kouluun ja näkemään kavereita tänään! Kaikki oli iloisia viimeisen koulupäivän ansiosta ja joulupukiksi pukeutunut rehtori jakoi karkkia yms.
Nää kuvat musta tässä otti mun kaveri reilu kolme viikkoa sitten, juuri ennen kuin maa tuli valkoiseksi. Ne on siis mun "seniorpictures", jotka kaikki seniorit ottaa täällä ennen valmistumista.
Meillä alkoi siis viime maanantaina sisäyleisurheilukausi ja sen seurauksena mulla oli lihakset kipeinä vielä eilen... Oli siis tosi rankka treeni, vaikka mulle ihan peruskoordit, kuten yhden jalan kinkka tai juoksuloikka oli ihan mahdottomia melkeinpä kaikille. Mulla on ollut pitkään ongelmia penikkojen kanssa ja viime aikoina myös polvien kanssa, joten ton treenin jälkeen teki kipeätä edes kävellä ja jopa levossa sattui polviin... Mulla on kaikkia harjoitteita mitä pitää tehdä, jotta saisin noita ongelmia pois edes vähän niin toivottavasti tää tästä! Oon tosi innoissani tästä kaudesta ja se jatkuu sitten ihan sinne koulun loppuun asti :)
Tänään meen kaverille illalliselle ja käymään kaupungilla ja huomenna on perheen joulujuhlat. Joku päivä ensi viikolla pitäisi viettää myös kavereiden kanssa joulujuhlia ja mennä laskettelemaan toivottavasti! Hihii hyvää joululomaa!! :)
Love, Heta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti