keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Christmas

IMG_1667 IMG_1662 IMG_1661 IMG_1665 IMG_1672 IMG_1666 Nyt on joulut melkein juhlittu! Olipa outoa avata aamulla vastaheränneenä lahjat sen sijaan, että ne avataan illalla hienosti pukeutuneena mummolassa illallisen jälkeen. Eilen aamulla mentiin Kyralle kaveriporukalla brunssille ja annettii toisillemme lahjat ja syötiin mahat täyteen. Sitten illalla mentiin perheen kanssa ulos syömään ja katsottiin vielä sen jälkeen Elf- ja Grinch- jouluelokuvat. Tänään joulupäivänä herättiin aikaisin aamulla ja avattiin lahjat. Sain muun muassa meidän koulun/joukkueen peiton, takin, kirjoja, paljon vaatteita ja kaikkea muitakin ihania pieniä lahjoja. Suomesta sain myös muutaman paketin ja sain paljon suomalaista karkkia sekä rahaa. Lahjojen availun ja ihmettelyn jälkeen syötiin iso aamupala yhdessä ja nyt tänään on suunnitelmissa mennä vielä illalla perheillaliselle. 

Skypetin eilen ja myös tänään suomiperheen kanssa, ja siellä kaikki isovanhemmat ja serkut moikkaili ja istui mummolassa niin kuin aina ennenkin! Tuntui oudolta, etten mä oo siellä niiden kanssa. On kuitenkin tosi kiva kokea tällanen erilainen joulu mun ihanan hostperheen kanssa tänä vuona. Tämän joulun tuun aina muistamaan niiden kaikkien 'samanlaisten' ja perinteisten joulujen seasta :) Hyvää joulua kaikille!!

Love, Heta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti