Strong

"Your exchange year is the best year of your life. Without a doubt. It's also the hardest year of your life. Without a doubt."

Noin seitsemän kuukautta sitten seisoin lentokentällä perheeni ja ystävieni kanssa tietämättä yhtään, mitä vuosi toisi tullessaan. Tapasin lentokentällä ensimmäistä kertaa mun matkustuskaverit Tessan ja Kristan tietämättä, että puhuttaisiin jokaikinen päivä meidän vaihtovuoden ajan. Niini oli ollut meillä yötä edellisenä yönä ja itkin hänelle neljältä aamulla, että mua pelottaa. En osannut yhtään edes kuvitella mitä vuosi toisi tullessaan. Pian kello olikin seitsemän aamulla ja kun halasin siskoani Saanaa, kyyneleet alkoivat valua pitkin poskia. Kävellessäni turvatarkastuksen läpi katsoen vielä viimeisen kerran olkani yli perhettäni ja kavereitani tajusin, että näen heidät oikeasti seuraavan kerran vasta vuoden päästä. Siitä alkoi vaihtovuoteni.

Nyt oon ollut täällä Utahissa reilu seitsemän kuukautta ja mulla on alle 90 päivää, alle kolme kuukautta jäljellä. Viimeiset pari kuukautta on ollut yhtiä elämäni parhaita kuukausia ja toivon vain, että ajan voisi pysäyttää. Oon saanut yleisurheilusta just tismalleen mun tyyppisiä kavereita, joista tiesin ennen tätä vain heidän nimet. Tuntuu, että oon vasta nyt löytänyt just sen mun oman paikan täältä ihan kunnolla. Mulla on koulussa ihan älyttömästi ihania kavereita ja välillä pitää oikein pysähtyä ja miettiä miten hyvin asiat onkaan. Oon niin ylpeä itsestäni, että jaksoin ne rankat kuukaudet joita varmasti jokaisella vaihtarilla oli ensimmäisellä puoliskolla vaihtovuotta. Kun multa nyt kysytään, eikö mulla ole ihan hirveä ikävä Suomea, kun olen ollut siitä erossa yli puoli vuotta, voin rehellisesti vastata ettei ole. Vastaus oli kuitenkin aika erilainen viime vuoden puolella.

Vaihtovuoden aikana rakennat itsellesi ihan uuden elämän ihan nollasta. Sulla ei ole ketään kehen turvautua, vaan teet kaiken ihan yksin. Ei tunnu "kodilta" edes silloin kun menet kotiin, sillä ihan kaikki on uutta ja mikään ei ole tuttua ja turvallista. Koulussa joudut kysymään ihmisiltä, jos voisit mennä heidän kanssaan syömään ja tuntuu, että vain ärsytät heitä. Sun itsetunto laskee ihan nollaan ja tuntuu, ettet ole tarpeeksi hyvä. Saatat myös verrata vaihtovuottasi kavereittesi vuosiin ja tuntuu, että kaikilla muilla menee paljon paremmin kuin sulla. Jos haluat ystäviä, sun pitää itse tehdä ihan älyttömästi töitä sen eteen, koska kukaan muu ei "tarvitse" niitä kavereita. Jokainen päivä on selviytymistä ja tuntuu, että päivän kohokohta on se, kun pääset nukkumaan. Se on niin raskasta ja välillä mietit oletko tarpeeksi vahva. Tekstaat Suomen perheellesi selittäen miten rankkaa on huomaten, ettei kukaan oikeasti ymmärrä sua ja sun tilannetta. Kaikki on erilaista ja kaikki pienet tavat ja erilaisuudet esimerkiksi uskonnon tai kulttuurin takia saattaa ärsyttää sua todella paljon. Ihan pienet jutut tuntuu kymmenen kertaa isommilta, niin hyvät kuin huonotkin. Et tiedä milloin asiat paranee ja pelkäät, paraneeko ikinä. Opit, että vaikka olet ihmislauman keskellä, voit silti tuntea itsesi todella yksinäiseksi. Yrität tottua kaikkiin tapoihin ja erilaisiin asioihin mitä sun ympärillä on. Jatkuva smalltalkin puhuminen tuntuu turhalta ja vie sun voimat. Sulla on ihan sairas ikävä sun vanhempia ja juttuja mitä ne tekee samalla tietäen näkeväsi heidät vasta yli puolen vuoden päästä. Sua ärsyttää se, ettei ole julkista liikennettä, ettei kellään ole yleissivistystä ja se miten erilaista koulu on. Vähitellen alat kuitenkin saamaan enemmän kavereita ja luomaan kunnon ystävyyssuhteita. Vähitellen tajuat, että jos vain "selviydyt" joka päivästä, et elä. Alat oppia nauttimaan joka päivästä ihan täysillä. Perhe tuntuu perheeltä ja voit aidosti kutsua hostvanhempia nimillä "mom" ja "dad". Kun mietit lähtöä, sulla tulee outo olo ettet ehkä haluakaan lähteä vielä. Totut niihin tapoihin ja erilaisuuksiin niin, ettet edes huomaa niitä enää. Sun itsetunto onkin korkeammalla kuin ikinä ennen. Huomaat, että ne ihmiset jotka puoli vuotta sitten oli ihan tuntemattomia, tuntee sut nyt välillä paremmin kuin tunnet itsesi. Rakastut niihin epäterveellisiin ruokiin, viiden minuutin välitunteihin, autoihin ja smalltalkiin jotka sua ennen ärsyttivät tai ihmetyttivät. Huomaat ajaessasi kotiin treeneistä ystäviesi kanssa laulaen sun lempilaulua, että oot oikeasti onnellinen. Vähitellen päivän kohokohta ei olekaan enää se kun pääset nukkumaan, vain se, kun heräät ja pääset kokemaan taas uuden päivän unelmiesi vuonna.

En voi edes laskea, kuinka monta kertaa jouduin käyttää google translatea tota tekstiä kirjoittaessa. Ajattelen ihan täysin englanniksi ja suomeksi kirjoittaminen ja puhuminen tuottaa enemmän ja enemmän vaikeuksia. Oon niin iloinen, että oon vihdoin löytänyt mun oman paikan täältä ja voin nauttia täysillä mun elämästä! Oon myös iloinen, että mulla on vielä kolme ihanaa kuukautta edessä! Makoiltiin pari päivää sitten korkeushyppypatjalla Kaiseyn kanssa ottamassa aurinkoa treenin jälkeen ja hymyilin vaan :) Musta tuntuu, että isoin juttu mitä oon tän vuoden aikana oppinut, on miten olla onnellinen. Kun oli niitä rankkoja päiviä, yritin aina löytää jotain positiivista kaikesta ja hymyillä. Mun arvot on myös ihan eri järjestyksessä ja arvostan eri asioita kuin mitä viime vuonna. Vaikka kukaan muu ei sitä huomaisi, tiedän itse muuttuneeni ihan hirveästi. Anyway siinä nyt kuitenkin jotain tollasta "totuutta" tästä vuodesta :D Hyvää viikonloppua!

Love, Heta