sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Color Festival 2014

IMG_1793 IMG_1795 holi-festival-of-colors-2012_soschmeckt-3 color IMG_2080 3786632_orig IMG_1801 IMG_2084

Oltiin tänään Jordaniin, Reedin ja Damonin kanssa Colorfestivaaleilla reilu tunnin ajomatkan päässä. Oon nähnyt joskus pari vuotta sitten kuvan ja videon (klikkaa) tuolta ja oon siitä lähtien halunnut mennä tonne, ja vihdoin pääsin! Kolmas ja kuudes kuva eivät siis ole mun omia vaan ne on googlesta, koska en voinut siellä oikein ottaa kameraa esille sillä tuo värihän ei lähde kunnolla pois, mutta halusin kuitenkin näyttää teille miten siistiä tuolla oli! Ne oli siis normaalit festarit eli siellä oli dj ja eri esiintyjiä ja sitten sieltä sai ostaa kahdella dollarilla maalipusseja joita sitten heiteltiin siellä. Tasatunnein on myös yhteisheitto, eli lasketaan lähtölaskenta kymmenestä alas päin, ja sitten kaikki heittää ne maalit yhtäaikaa ilmaan niin kuin tuossa kolmannessa kuvassa näkyi. Se oli ihan uskomattoman näköistä ja kaikilla oli hymyt naamalla. Myös ihan tuntemattomat ihmiset aloittivat maalisotia keskenään, joka oli tosi hauskaa! Mulla meni väriä myös suuhun ja se maistui ihan hirveälle haha. Oli aika kylmä päivä ja rupesi satamaankin oikeastaan, mutta ei annettu sen haitata yhtään. Oli ihan huippupäivä! Kävin pitkässä suihkussa kotiin päästyäni ja oli kiva huomata ettei väri tule pois hiuksista... Mulla on nyt siis ihan vihreät hiukset; saa nähdä kauan kestää, että tämä kuluu pois! Mulla on nyt vielä pari päivää jäljellä tätä ihanaa Spring Breakiä! Hyvää alkavaa viikkoa :)

Love, Heta

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Morp - Born to be Wild

IMG_1931Meillä oli viikonloppuna Morp-tanssit, jotka on nimensäkin mukaan Prom toistepäin, eli poikien sijaan tytöt pyytää ja promin iltamekkojen sijaan pukeudutaan jotenkin hullusti ja tyhmästi. Tänä vuonna teema oli "born to be wild" ja oli mielenkiintoista nähdä minkälaisia asuja eri ryhmät oli keksinyt. 
Meidän ryhmä oli aika iso ja oli tosi hauska tutustua kaikkiin uusiin ihmisiin, jotka melkein kaikki meidän ryhmässä olikin urheilijoita. Mentiin illalliselle Texas Roadhouseen, joka on varmaankin yksi mun lempiravintoloista täällä. Sieltä sitten ajeltiin itse tansseihin koululle ensimmäisten joukossa. Meidän high school-tansseissa meni vähän villeiksi; esimerkiksi yhdessä vaiheessa kaikki muodostivat ringin jonka keskelle tuotiin tuoli ja sitten tytöt siinä "twerked" haha. DJ joutui sitten laittamaan hitaita biisejä sekä esimerkiksi jotain tyyliin polkkaa, että "rauhotuttaisiin", se oli huvittavaa.  Tanssejen jälkeen mentiin meidän ryhmän kanssa hottubbing. Yhdellä tytöllä on erillinen talo, jossa on uima-altaat ja porealtaat, joten vietettiin siellä loppuilta/yö hyvän seuran ja musiikin kanssa. Oli ihan älyttömän hauska ilta taas! 
Nyt makaan kuumeessa sängyssä ja toivon että paranen mahdollisimman pian, sillä mulla olisi tällä viikolla kahdet kisat ja spring break alkaa myös torstaina! Kävin myös viime viikon puolella lääkärillä näyttämässä mun polvia ja sain polvikipsin tai sellaisen ja alan käymään fysioterapeutilla sun muuta. Nyt jatkan lepäämistä :)
morp moorp morp1 Love, Heta

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Past few weeks

march81. Kävelylenkki 2. Kesäfiilistelyämarch11. Joka treenin jälkeen... 2. Ihana jennifermarch21. En oo koko vuoden aikana käynyt kuin pari kertaa Starbucksissa, koska paikalliset ei juo kahvia. Nyt viime aikoina oon kuitenkin käynyt Kaiseyn kanssa pari kertaa , love it! 2. Meidän koulun musikaalissa! Oli tosi hieno esitysmarch31. Sports marketing tunti. Teen näiden poikien kanssa ryhmätyötä muttei saada kyllä yhtään mitään aikaseksi haha 2. Mun teki yks ilta ihan hirveästi mieli Dairy Queenin Mint Oreo Blizzardia ja onneksi Kyra tuli hakemaan mut sitten jätskille. Ehkä parasta ikinä!march41. Ajattelin, että tämä kirja olisi tosi motivoiva, mutta Usain Bolt kertoo vain miten hän juhli paljon ja syö 100 kananugettia joka päivä. On kuitenkin tosi mielenkiintoinen! 2. Tennistreenit aurinkoisena aamunamarch61. Kaikki aina hehkuttaa In-N-Outin hampurilaisista ja mäkin sain vihdoin mun ensimmäisen sellaisen 2. Kannustamassa meidän koulun fudisjoukkuettamarch51. Meidän koulun tyttöjen "varsity team room". Siellä huoneessa on vain niiden lokerot, jotka on varsity-urheilujoukkueessa. Siellä on sohvia ja siellä voi aina muiden urheilijoiden kanssa rentoutua ennen treenejä tai vaikka ottaa nokoset. 2. Ajelulla treenin jälkeenmarch71. Perinne aina home-meetin jälkeen mennä proteiinismootheille porukalla 2. Rugby-pelissä

Love, Heta

lauantai 15. maaliskuuta 2014

A Walk to Remember

IMG_1781 IMG_1775 IMG_1772 IMG_1774 IMG_1780 IMG_1773
Mentiin eilen treenejen jälkeen Brinleyn kanssa palauttavalle kävelylenkille ylös vuoria. En saa tarpeekseni noista vuorista, ne on niin upeita ja varsinkin kun mennään yöllä ajelemaan sinne ylös, niin upea näky! Mulla on ollut tosi kipeenä varsinkin mun oikea polvi, jonka takia mulla on tuo upea polvikipsi mikä se nyt on suomeksi mun jalassa. Eilen huomasin ton kävelyn jälkeen, että mun polvi oli ihan turvonnut ja kuuma hui pidän nyt vähän taukoa treenauksesta tai ainakin yritän. Olin sinäänsä onnellinen ettei tarvinnut tehdä eilistä treeniä, koska moni meiän joukkueesta oksensi ja pyörtyi sen jälkeen... Meillä oli torstaina ekat kisat ja sain ennätyksen molemmilla 100m ja 400m ja olin top neljän nopeimman joukossa eli pääsen ykkösviestijoukkueisiin, josta oon tosi innoissani! 

Tänään olin kattomassa Mccallin ja Kaiseyn kanssa hänen poikaystävän rugbypeliä. Se oli mun ensimmäinen rugby-peli missä oon ollut ja oli kyllä ihan hauskaa! Siellä oli myös paljon tuttuja, joka oli tosi kiva :) Kaikkea kivaa taas tulossa, päällimmäisenä ensi viikonloppuna morp-tanssit! Ensi viikolla muistan ainakin olevan myös kahdet kisat, seniorweek, seniorbreakfast ja pari koetta. Hyvää viikonloppua! :)

Love, Heta

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Strong


"Your exchange year is the best year of your life. Without a doubt. It's also the hardest year of your life. Without a doubt."

Noin seitsemän kuukautta sitten seisoin lentokentällä perheeni ja ystävieni kanssa tietämättä yhtään, mitä vuosi toisi tullessaan. Tapasin lentokentällä ensimmäistä kertaa mun matkustuskaverit Tessan ja Kristan tietämättä, että puhuttaisiin jokaikinen päivä meidän vaihtovuoden ajan. Niini oli ollut meillä yötä edellisenä yönä ja itkin hänelle neljältä aamulla, että mua pelottaa. En osannut yhtään edes kuvitella mitä vuosi toisi tullessaan. Pian kello olikin seitsemän aamulla ja kun halasin siskoani Saanaa, kyyneleet alkoivat valua pitkin poskia. Kävellessäni turvatarkastuksen läpi katsoen vielä viimeisen kerran olkani yli perhettäni ja kavereitani tajusin, että näen heidät oikeasti seuraavan kerran vasta vuoden päästä. Siitä alkoi vaihtovuoteni.

Nyt oon ollut täällä Utahissa reilu seitsemän kuukautta ja mulla on alle 90 päivää, alle kolme kuukautta jäljellä. Viimeiset pari kuukautta on ollut yhtiä elämäni parhaita kuukausia ja toivon vain, että ajan voisi pysäyttää. Oon saanut yleisurheilusta just tismalleen mun tyyppisiä kavereita, joista tiesin ennen tätä vain heidän nimet. Tuntuu, että oon vasta nyt löytänyt just sen mun oman paikan täältä ihan kunnolla. Mulla on koulussa ihan älyttömästi ihania kavereita ja välillä pitää oikein pysähtyä ja miettiä miten hyvin asiat onkaan. Oon niin ylpeä itsestäni, että jaksoin ne rankat kuukaudet joita varmasti jokaisella vaihtarilla oli ensimmäisellä puoliskolla vaihtovuotta. Kun multa nyt kysytään, eikö mulla ole ihan hirveä ikävä Suomea, kun olen ollut siitä erossa yli puoli vuotta, voin rehellisesti vastata ettei ole. Vastaus oli kuitenkin aika erilainen viime vuoden puolella.

Vaihtovuoden aikana rakennat itsellesi ihan uuden elämän ihan nollasta. Sulla ei ole ketään kehen turvautua, vaan teet kaiken ihan yksin. Ei tunnu "kodilta" edes silloin kun menet kotiin, sillä ihan kaikki on uutta ja mikään ei ole tuttua ja turvallista. Koulussa joudut kysymään ihmisiltä, jos voisit mennä heidän kanssaan syömään ja tuntuu, että vain ärsytät heitä. Sun itsetunto laskee ihan nollaan ja tuntuu, ettet ole tarpeeksi hyvä. Saatat myös verrata vaihtovuottasi kavereittesi vuosiin ja tuntuu, että kaikilla muilla menee paljon paremmin kuin sulla. Jos haluat ystäviä, sun pitää itse tehdä ihan älyttömästi töitä sen eteen, koska kukaan muu ei "tarvitse" niitä kavereita. Jokainen päivä on selviytymistä ja tuntuu, että päivän kohokohta on se, kun pääset nukkumaan. Se on niin raskasta ja välillä mietit oletko tarpeeksi vahva. Tekstaat Suomen perheellesi selittäen miten rankkaa on huomaten, ettei kukaan oikeasti ymmärrä sua ja sun tilannetta. Kaikki on erilaista ja kaikki pienet tavat ja erilaisuudet esimerkiksi uskonnon tai kulttuurin takia saattaa ärsyttää sua todella paljon. Ihan pienet jutut tuntuu kymmenen kertaa isommilta, niin hyvät kuin huonotkin. Et tiedä milloin asiat paranee ja pelkäät, paraneeko ikinä. Opit, että vaikka olet ihmislauman keskellä, voit silti tuntea itsesi todella yksinäiseksi. Yrität tottua kaikkiin tapoihin ja erilaisiin asioihin mitä sun ympärillä on. Jatkuva smalltalkin puhuminen tuntuu turhalta ja vie sun voimat. Sulla on ihan sairas ikävä sun vanhempia ja juttuja mitä ne tekee samalla tietäen näkeväsi heidät vasta yli puolen vuoden päästä. Sua ärsyttää se, ettei ole julkista liikennettä, ettei kellään ole yleissivistystä ja se miten erilaista koulu on. Vähitellen alat kuitenkin saamaan enemmän kavereita ja luomaan kunnon ystävyyssuhteita. Vähitellen tajuat, että jos vain "selviydyt" joka päivästä, et elä. Alat oppia nauttimaan joka päivästä ihan täysillä. Perhe tuntuu perheeltä ja voit aidosti kutsua hostvanhempia nimillä "mom" ja "dad". Kun mietit lähtöä, sulla tulee outo olo ettet ehkä haluakaan lähteä vielä. Totut niihin tapoihin ja erilaisuuksiin niin, ettet edes huomaa niitä enää. Sun itsetunto onkin korkeammalla kuin ikinä ennen. Huomaat, että ne ihmiset jotka puoli vuotta sitten oli ihan tuntemattomia, tuntee sut nyt välillä paremmin kuin tunnet itsesi. Rakastut niihin epäterveellisiin ruokiin, viiden minuutin välitunteihin, autoihin ja smalltalkiin jotka sua ennen ärsyttivät tai ihmetyttivät. Huomaat ajaessasi kotiin treeneistä ystäviesi kanssa laulaen sun lempilaulua, että oot oikeasti onnellinen. Vähitellen päivän kohokohta ei olekaan enää se kun pääset nukkumaan, vain se, kun heräät ja pääset kokemaan taas uuden päivän unelmiesi vuonna.

En voi edes laskea, kuinka monta kertaa jouduin käyttää google translatea tota tekstiä kirjoittaessa. Ajattelen ihan täysin englanniksi ja suomeksi kirjoittaminen ja puhuminen tuottaa enemmän ja enemmän vaikeuksia. Oon niin iloinen, että oon vihdoin löytänyt mun oman paikan täältä ja voin nauttia täysillä mun elämästä! Oon myös iloinen, että mulla on vielä kolme ihanaa kuukautta edessä! Makoiltiin pari päivää sitten korkeushyppypatjalla Kaiseyn kanssa ottamassa aurinkoa treenin jälkeen ja hymyilin vaan :) Musta tuntuu, että isoin juttu mitä oon tän vuoden aikana oppinut, on miten olla onnellinen. Kun oli niitä rankkoja päiviä, yritin aina löytää jotain positiivista kaikesta ja hymyillä. Mun arvot on myös ihan eri järjestyksessä ja arvostan eri asioita kuin mitä viime vuonna. Vaikka kukaan muu ei sitä huomaisi, tiedän itse muuttuneeni ihan hirveästi. Anyway siinä nyt kuitenkin jotain tollasta "totuutta" tästä vuodesta :D Hyvää viikonloppua!

Love, Heta

lauantai 1. maaliskuuta 2014

First of March

yks1. Meiän koulun korispelissä. Peleissä on aina tosi kivaa, kun kaikki kannustaa yhdessä ja kun vielä aina voitetaankin! 2. Yleisurheilukausi virallisesti alotettu! On ollut ihan mahtavaa voida treenata ulkona tällasissa asuissa helmikuussa. Oon tosi innoissani tästä kaudesta; meillä on 5 ihan huippuvalmentajaa :)kaks1. Meillä oli treenit IHAN kaatosateessa. Ei nähty yhtään mitään, oltiin ihan läpimärkiä ja tehtiin vatsoja, punneruksia ja juoksuja litisevällä nurmikolla. Valmentajat vaan huusi vieressä, että "tämän treenin tulette ainakin muistamaan!" 2. Costa Vidan salaatit-mun elämän rakkauskol1. Connorin ja mun kokkaustaidot 2. Ihanan Jenniferin 18-vuotis synttärijuhlatnel1. Meidän koulun jääkiekkojoukkue voitti osavaltiomestaruuden! Ei olla kuulemma voitettu vuoden -78 jälkeen, joten senkin takia oli hienoa! Oli jännittävin peli, missä oon ikinä ollut; aina kun toinen joukkue sai maalin, toinen sai myös. Kolmannella jatkoajalla meidän joukkue vihdoin sai maalin ja kaikki meidän studentsectionissa sekosi ja se fiilis oli ihan huikea!! 2. Ihana ihana elokuva

Siinä jotain tapahtumia ja kuvia viime päiviltä. Ihan hullua, että nyt on jo maaliskuu! Mun viikonloppu on alkanut tosi hyvin jääkiekkopelissä, lenkillä, brunssilla ja elokuvissa. Nyt lähdetään syömään kiinalaista :) Hyvää viikonloppua!