perjantai 4. lokakuuta 2013

Young and beautiful

kol1

Tänään aamulla kun katsoin ikkunasta ulos, vuoret ei ollutkaan enää vihreät, vaan ihan valkoset lumen peitossa! Ulkona alkaa olla oikeasti syksy, mutta silti vaikka kuinka moni kulkee koulussa vielä sortseissa ja t-paidoissa. Koulussa ei myöskään ole lämmitystä ja takkeja ei kukaan käytä, koska koulussa ei oikeen ole paikkaa säilyttää niitä. Eli kaikki vaan tärisee ja valittaa, että on kylmä haha.

Meillä oli alkuviikosta tenniksessä regionals eli aluemestaruuskisat(?) ja saatiin hopeeta! Päästiin siis statechampionchipseihin, jotka on ensi viikolla. Oli kiva, kun ei tarvinnut mennä tiistaina ja keskiviikkona kouluun, niin viikko tuntui edes vähän lyhyemmältä. 
kol2

Oon käynyt viime päivinä myös IHOP:issa brunssilla, footballpelissä, useamman kerran kuumalla kaakaolla, viettänyt bonfire-iltaa, tehnyt paljon koulutehtäviä, pitänyt korttipeli-iltoja, sekä ollut ryhmätreffeillä ampumassa! 

Tällä viikolla meillä oli homecomingviikko ja tänään oli assebly, jossa muun muassa julkistettiin homecomingqueen ja -king. Viikon teemana on "Young and Beautiful", ja koulu on koristeltu julisteilla, naruilla ja vaikka millä! Viikon aikana oli kaikkea pientä tapahtumaa ja viikko huipentuu tämän illan football-peliin sekä huomiseen tanssiin. 

täätäs
Mulla menee siis tosi hyvin täällä, vaikka onkin ollut vähän rankkaa viime aikoina! Mulla ei oo vielä sellasta omaa kaveriporukkaa, jota kaipaan, ja sen takia on välillä vähän semmonen yksinäinen olo koulussa... Mutta tiedän, että kaikki aina järjestyy ja yritän pysyä positiivisena! Nyt katson kaudenavausjakson vampyyripäiväkirjoista, jota en ehtinyt vielä eilen katsoa; oon oottanut tätä koko päivän haha! Hyvää viikonloppua :) 

Love, Heta

2 kommenttia:

  1. Oii ihana blogi!<3 mikä sun vastaan ottava järjestö on siellä? oon itsekkin menossa ens vuonna exploriuksen kautta jenkkeihin niin kiinnostaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!:) ASSE on mun vastaanottava järjestö :)

      Poista