Today I missed you

Kohta tulee 3 kuukautta täyteen täällä. Ensimmäiset pari kuukautta oli yhtä juhlaa ja en oikeen ymmärtänyt mitä kaikki vaihtarit selittää siitä, miten rankkaa niillä on. Mulla oli tennistreenejä ja -pelejä joka päivä ja se piti mut kasassa. Oli myös sitä uutuudenhuumaa ja kaikki kauppakäyntejä myöten tuntui kivalta. Multa on kysytty useaan otteeseen, miten oon ikinä uskaltanut lähteä ihan yksin vuodeksi toiselle puolelle maailmaa tietämättä yhtään millaista se olisi. Multa on kysytty, eikö mulla ole ihan hirveä ikävä parhaita kaverereita ja perhettä ja oon aina vastannut, että "not yet". Nyt, kun multa kysytään tuo sama kysymys, vastaus on "yea, I do". 

Oon tosi kiitollinen tästä mahdollisuudesta olla täällä ja tiedän, että tää vuosi kasvattaa mua niin paljon! Mulla on täällä ihana perhe ja on mulla kavereitakin. Viimeiset pari viikkoa on kuitenkin alkanut tuntua aika raskaalta. Koulupäivät on kaikki samanlaisia, rutiinit alkaa muodostua ja arki on samanlaista kuin Suomessakin. Paitsi, että mulla ei oo kunnon ystäviä, kaveriporukkaa, treenejä eikä sitä omaa perhettä. Mulla iski ensimmäinen kova koti-ikävä nyt tenniskauden loputtua ja oon puhunut paljon mun suomen kavereiden ja perheen kanssa. Oon niin onnekas, että mulla on niin ihania ihmisiä mun elämässä, vaikka ne asuukin tuhansien kilometrejen päässä! He onniteli mua nimipäivänä, kun täällä kukaan ei edes tiedä mikä "nameday" on. 

Mulla on ikävä mun parasta kaveria Niiniä ja sitä, että se asuu minuutin juoksun päässä. Mulla on ikävä ruisleipää, karkkia, ylipäätään suomalaista ruokaa, suomalaisia lehtiä, koulumatkoja, sitä, että ihmiset oikeasti tietää asioista jotain, kemuja, saunaa, vapautta, sitä, että voin vaan lähteä bussilla tai kävellen yksin jonnekin jos haluan, mun yleisurheilutreenejä, mun kaikkia kavereita ja tottakai mun perhettä.

Mun oli tosi helppo saada kavereita, mutta niitä tosi-ystäviä, joiden kanssa voi olla vapaa-ajalla on vaikeampi saada. Tiedän, että löydän niitä samanhenkisiä ihmisiä vielä, mutta se vie aikaa. Ihmisten tavat ja uskomukset täällä on kuitenkin vähän erilaisia kuin Suomessa ja sekin vie aikaa tottua siihen. Oon muuttanut pari kertaa aikaisemminkin ja tiedän, että se vie noin puoli vuotta sopeutua ja löytää se oma paikka sieltä. Nyt se vaan tuntuu raskaammalta, kun ei ole edes sitä omaa perhettä jolle kiukutella ja itkeä. Tiedän, ettei tän vuoden kuulukkaan olla helppo! Ajattelen positiivisesti ja tiedän, että viimeistään keväällä löydän sen mun oman paikan. Nyt on tosin vasta lokakuu.

Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan olla täällä ja oon jo nyt päässyt kokemaan niin mahtavia juttuja! Oon jo nyt oppinut paljon. Oon oppinut elämään enemmän hetkessä ja nauttimaan niistä pikkuasioista; kun aurinko paistaa, kun hyvä biisi soi radiossa, kun lempiohjelma tulee telkkarista, kun meillä on hyvää ruokaa, kun kaveri tekstaa, kun nauran, kun kaveri moikkaa käytävällä ja kun vihdoin pitkän päivän jälkeen pääsee nukkumaan. Oon myös oikeesti ymmärtänyt perheen arvon ja merkityksen. Mulla on ihan sairas ikävä mun omaa perhettä ja varsinkin mun 12-vuotiasta siskoa, joka on ehkä söpöin tyttö ikinä. Tiedän kuitenkin, että kun palaan Suomeen, kaikki on samanlailla, vaikka mun sisko ja veli onkin varmaan kasvanut ihan hullusti ja en varmaan tunnista niitä enää haha. 

Mun englanti on myös parantunut ja pystyn ilmasemaan itseni ihan yhtä hyvin kuin suomeksikin. Mun kaveri sanoi mulle viime viikolla, että mulla on söpö aksentti vieläkin. En edes tiennyt, että mulla on aksenttia hahah, mun kaverit vähän kiusas mua siitä. Niin, siis kyllä mulla on kavereita ja mulla on tosi kivoja hetkiä. Nyt kuitenkin tenniskauden loputtua kun mulla on niin paljon vapaa-aikaa, ja ei oo niitä hyviä ystäviä vielä eikä autoa jolla mennä minnekään, tulee välillä turhautunut olo. Mutta tiedän, että tää paranee tästä :) Elän hetkessä, koska tää on niin mahtava kokemus ja haluan nauttia näistä reilusta seittemästä kuukaudesta jotka mulla on täällä vielä jäljellä. Mulla on kaikkea niin kivaa tiedossa, esimerikiksi Halloweentanssit viikonloppuna ja tiedän, jos vaan pysyn positiivisena ja kärsivällisenä niin kaikki järjestyy, vaikka tällä hetkellä tuntuisikin älyttömän raskaalta. :)

Love, Heta