perjantai 21. helmikuuta 2014

I've been americanized!

Rupesin miettimään miten musta on tämän melkein 7 kuukauden aikana tullut paikallinen ja miten oon amerikkalaistunut. Mulla tulee varmasti pahempi kulttuurishokki kun menen takaisin Suomeen kuin mitä mulla oli, kun tulin tänne haha. 

-Ei tulisi kuuloonkaan syödä hampurilaista tai ranskalaisia haarukalla

-Ei tulisi kuuloonkaan lähteä MINNEKÄÄN kävellen
am1
-Puhun sujuvasti kirkkoon liittyvistä asioista ilman, että edes huomaan. Sanat ward, stake, hometeacher, sacrament meeting, young womens, mutual, bishop, seminary, mission ja sundayschool on sanoja jotka tulee keskusteluissa esille joka päivä.

-Kun joku kutsuu mut "bileisiin", tiedän, että siellä katsotaan elokuvaa tai vaikka pelataan pingistä.

-Jos kaupan/ravintolan edessä on yhtään lähempänä parkkipaikkaa, sehän etsitään

-En muista millon viimeksi oli arkipäivä, jollon en käynyt pikaruokalassa/ulkona syömässä
am2
-Kun joku aivastaa, mulla tulee automaattisesti "bless you" mun suusta

-Kun kävelen vähänkään jonkun ihmisen eteen tai hipaisenkaan jotain toista, sanon "I'm sorry!"

-Kun mun kaveri/perheenjäsen Utahin ulkopuolelta sanoo, että oli sunnuntaina-pyhäpäivänä-urheilemassa, oon ihan hämmentynyt

-Lökärit tai koulun urheilupaita kouluun on ihan perusasu

-Pannukakut aamupalaksi ei ole outoa

-Kehun muita kokoajan. "I love your outfit/hair/shoes!" tulee sanottua kokoajan

-Kun näen mun kavereitten äidin ruokakaupassa, rupean juttelemaan niille
am3
-Takkia ei laiteta päälle, vaikka olisi pakkasta

-En kiroile IKINÄ

-Aina kun nään kenen tahansa kaverin vaikka vain nopeasti koulun käytävällä, kysyn "How are you?"

-Sukat ja sandaalit ei ihmetytä mua

-Sanon kokoajan "I'm so excited!" ja "Sounds perfect!"

-Mulla on utah-aksentti.... En siis sano mun T-kirjaimia. Esim mountain on moun'ain tai sentence on sen'ence

-Englanniksi puhuminen on helpompaa kuin suomeksi puhuminen
am5
-Kun näen opettajan käytävällä, puhun heidän kanssaan

-Tykkään countrymusiikista

-Katson jenkkifudista ja koripalloa 

-Vietän usein perjantai- ja lauantai-illat koululla korispeleissä, tanssiaisissa tms

-Katson paljon TV:tä

-Oon tottunut siihen (melkein..), kun mun kaverit syö välipalaksi sipsejä ja cokista ja sanoo, että se on tervellistä, koska se on light-cokista
am4
-Ei ole outoa, jos tuntematon mies tai kaupanmyyjä rupeaa puhumaan

-En katso oudosti, kun tytöt käyttää leggingsejä housuina

-Voin ottaa "leftovers" mukaan ravintolasta, jos en jaksa syödä jättiannoksia

-Walmartiin voi mennä pyjamassa

Viime viikkoina oon viettänyt sleepoveria, ollut korispelissä, leffaillassa, kampaajalla, pyytänyt kaveria morp-tansseihin, ollut 3h jälki-istunnossa, treenaillut... Meillä alkaa maanantaina virallinen yleisurheilu-ulkokausi, vaikka ollaankin jo muutama viikko treenattu ulkona kentällä. Ollaan voitu jo treenata vain sortseilla ja t-paidalla, joka on ollut ihan mahtavaa! 

Mun facebook ja instagram on ollut viime aikoina ihan täynnä kuvia wanhoista, penkkareista ja hiihtolomakuvista Rukalta, Tahkolta ja Alpeilta. Toivottavasti kaikilla oli ihanat päivät ja on nyt ihana loma siellä :) Meilläkin on reilu kuukauden päästä springbreak ja matka Floridaan!:)

Love, Heta

2 kommenttia:

  1. Minkä järjestön kautta oot vaihdossa ja ootko tyytyväinen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon Exploriuksen kautta ja oon joo tyytyväinen!:)

      Poista