maanantai 27. tammikuuta 2014
18th Birthday
Viime päivinä on tapahtunut vaikka mitä, ja oon tässä ehtinyt saavuttaa täysi-ikäisyydenkin! Toissa viikonloppuna mentiin momin ja dadin kanssa Park Cityyn lounaalle. Siellä oli Sundancefilmfestivaalit, ja mun monet kaverit näki siellä vaikka ketä julkkiksia, muun muassa Harry Styles, Beyonce ja Selena Gomez. Me ei kuitenkaan nähty ketään meiän siellä olo aikana haha. Nyt viime lauantaina mentiin perheen kanssa Maddox-nimiseen ravintolaan syömään mun synttäreiden kunniaksi. Sanoin momille autossa paluumatkalla, että oli varmaan parasta ruokaa mitä oon ikinä syönyt! Viime päivinä oon myös treenannut, ollut kavereiden kanssa ja alottanut uuden jakson. Mun uudet kurssit vaikuttaa tosi kivoilta ja mielenkiintoisilta; varsinkin punttisali, jossa olen ainoa tyttö haha. Mentiin yksi ilta myöhäiselle frozen yoghurtille ja pidettiin myös Kelsielle huvittavat yllätyssynttärit toissa viikonloppuna.
Tänään täytin 18 vuotta ja nyt oon muka aikuinen! Mulla oli ihan täydellinen synttäripäivä, vaikka olikin maanantai. Sain paljon haleja ja onnitteluja kasvokkain ja myös vaikka kuinka paljon whatsappin ja facebookin välityksellä Suomesta. Koulun ja treenejen jälkeen syötiin perheen kanssa illallinen ja istuin sohvalla odotellen, että mom laittaa kakun pöytään. Ovikello soi ja ajattelin, että se oli joku dadin kaveri tms, mutta yhtäkkiä kaikki mun kaverit seisoikin mun takana ilmapallojen ja lahjojen kanssa! En osannut YHTÄÄN aavistaa!
Syötiin sitten mun ihanaa kakkua, joka oli ehkä parhain kakku ikinä: jäätelöä, kakkua, brownieta, suklaahippuja... Sain myös ihania lahjoja ja muun muassa kortin, johon mun kaverit oli kirjoittanut onnitteluja. Tajusin tänään, miten ihania ihmisiä mulla on mun elämässä niin täällä, kun myös suomessa. Mulla tulee niin ikävä näitä ihmisiä ja tätä paikkaa sitten reilu neljän kuukauden päästä, mutta nyt otan kaiken irti tästä! Niin kuin amerikkalaiset sanoo: I'm so blessed.
Love, Heta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti