tiistai 26. marraskuuta 2013

Sunset

IMG_1551 IMG_1550 IMG_1560 IMG_1558 IMG_1565Meillä alkoi tänään thanksgivingloma, ja mentiin juhlistamaan sitä Kelsien kanssa tänään koulun jälkeen. Ajettiin vuoren huipulle ja istuttiin siellä auringonlaskuun saakka syöden, kuunnellen musiikkia, jutellen ja nauraen. Meillä ei ollut lusikoita, niin esimerkiksi jäätelön syöminen oli aika hauskaa haha. Musta on niin siistiä, että päästään ajamaan tonne vuorelle alle kymmenessä minuutissa!
Meillä oli tänään joogatunnilla 'nukkumistunti' eli kaikki toivat peitot ja tyynyt ja oli rauhoittavaa musiikkia ja vaan nukuttiin puoltoista tuntia. Meillä on noita tunteja noin parin viikon välein ja ne on ihan parhaita!
En voi uskoa, että kohta on jo joulu ja vuosi alkaa olla puolessa välissä. Tajusin oikeesti, että mun pitää alkaa elämään joka hetki ihan täysillä! Toinen juttu minkä oon tajunnut on se, että se kuinka onnellinen oot ja miten hyvä päivä sulla on, on ihan kokonaan susta ittestäs ja sun asenteesta kiinni! Nyt meen katsomaan dancing with the stars-finaalia perheen kanssa :)

Love, Heta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti