Nyt oon ollut reilu viikon kotona, vaikka tuntuu etten olisi ikinä edes ollut pois. Oli ehkä mun elämän paras päivä, kun kävelin niiden ovien läpi Helsingin lentokentällä ja näin mun perheen ja 4 hyvää kaveriani. Mun sisko juoksi mun luo ja eihän siinä voinut kyyneliltä välttyä halaessani kaikkia. Tulin kotiin ja mennessäni keittiöön sieltä hyppäsikin muutama kymmen ihminen lahjojen, ilmapallojen ja halien kera. Oli ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa ja koko viikko on ollut yhtä iloitsemista kaikista ihan pienistä asioista! Oon ollut niin onnellinen ja on niin ihana olla takaisin kotona, sillä koti on kuitenkin aina koti.
Oon itseasiassa ollut koko viikon töissä valmentamassa lapsia ja siinä ohella oon sitten nähnyt perhettä ja kavereita, juhlinut sekä treenaillut. Viikonloppuna lähdettiin perheen kanssa mökille, josta postauksen kuvat onkin.
Ehkä se vielä joku päivä iskee mulle, etten oikeasti ole palaamassa Utahiin. Toki mulla on ikävä mun kavereita jo nyt, kun nään niiden snapchatit ja viestit. Palaan kuitenkin tapaamaan heitä mahdollisimman pian :)
Nyt on hyvä aika lopettaa tämän blogin kirjoittelu kun vaihtovuoteni on officially over. Nyt vain nautin siitä, että olen takaisin kotona useaa muistoa ja kokemusta rikkaampana. :)
Love, Heta
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Washington DC
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Latenight
1. Välipalaa 2. 'Liikuntatunti' Brooklinin ja Ashleyn kanssa1. Auringonottoa meidän koiran kanssa 2. Those sunsets....1. Lounaalle menossa 2. Ihana Kasey1. Shoppailu= syy, miks mun matkalaukut oli ylipainoisia 2. Spring Fling- juhlat1. Auringonottoa järvellä 2. Hah photobooth1. Tennistyttöjen läksiäis-piknik mulle 2. Huvipuistopäivä!1. Koulunpäättymis-juhlat Emilyn kanssa 2. Kaseyn ja Jordanin kanssa kynsisalongissa ja lounaalla1. Bonfire vuorilla 2. Graduation Kyran kanssa1&2. Telttailua/camping1. Graduation 2. Ihana Carmen
En jostain syystä saa nyt unta joten tulin kirjottelemaan. Oon Washington DC:ssä tällä hetkellä ja mun huonekaverit, kaksi norjalaista tyttöä, tuossa viereisillä sängyillä nukkuu jo. Viimeiset viikot oon ollut kokoajan menossa, ja oli muun muassa Senior All Night Party, joka oli kyllä yksi hauskimpia juttuja taas! Se oli siis juhlat koululla aamuun asti ja siellä oli kaikenlaisia pelejä ja kilpailuja, hypnotisoija-show ja vaikka mitä muuta.
Mun parhaat kaverit tuli tänä aamuna kentälle saattamaan mua ja olihan se ihan hirveää sanoa hyvästit hosteille ja kavereille. Vietetään täällä DC:ssä nyt siis pari päivää ennen kuin lennetään kotiin. Saavuttiin meidän hotelliin kuuden muun vaihtarin kanssa (ruotsista, suomesta, norjasta ja tanskasta) iltapäivällä. Sen jälkeen ollaan käyty syömässä, salilla, uimassa ja elokuvissa. Aamulla on aikainen herätys joten ehkä meen tästä nukkumaan!
Love, Heta
En jostain syystä saa nyt unta joten tulin kirjottelemaan. Oon Washington DC:ssä tällä hetkellä ja mun huonekaverit, kaksi norjalaista tyttöä, tuossa viereisillä sängyillä nukkuu jo. Viimeiset viikot oon ollut kokoajan menossa, ja oli muun muassa Senior All Night Party, joka oli kyllä yksi hauskimpia juttuja taas! Se oli siis juhlat koululla aamuun asti ja siellä oli kaikenlaisia pelejä ja kilpailuja, hypnotisoija-show ja vaikka mitä muuta.
Mun parhaat kaverit tuli tänä aamuna kentälle saattamaan mua ja olihan se ihan hirveää sanoa hyvästit hosteille ja kavereille. Vietetään täällä DC:ssä nyt siis pari päivää ennen kuin lennetään kotiin. Saavuttiin meidän hotelliin kuuden muun vaihtarin kanssa (ruotsista, suomesta, norjasta ja tanskasta) iltapäivällä. Sen jälkeen ollaan käyty syömässä, salilla, uimassa ja elokuvissa. Aamulla on aikainen herätys joten ehkä meen tästä nukkumaan!
Love, Heta
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
End of Year Feelings
Kun kuulin meneväni UTAHIIN vaihto-oppilaaksi, en uskonut, että kiintyisin tähän paikkaan näin paljon. En olisi ikinä uskonut, että lähtö olisi näin vaikeaa. En ajatellut, että olisin saanut näin läheisiä ystävyys suhteita tai näin ihania muistoja ja hetkiä, joita en halua jättää taakseni. Mulla tulee ikävä ajeluita Kaseyn kanssa hänen avoautossaan lime refresherit Starbucksista kädessä laulaen täysillä Taylor Swiftiä. Mulla tulee ikävä sunnuntai-illallisia koko perheen kanssa nauraen miten paljon syön. Sitä, kun Kelsie tulee mua vastaan matikantunnin jälkeen ja kävellään yhdessä seuraavalle tunnille juoruillen. Mulla tulee ikävä vuoria ja auringonlaskuja musiikin soidesssa peittoon käpertyneinä. Jopa sitä, kun joudun treenejen jälkeen kysymään "hey could I get a ride?", koska mulla ei ole omaa autoa. Voisin jatkaa ikuisuuden siitä, mitä kaikkea mulla tulee ikävä, mutta muuten olisin tässä koko päivän.
Love, Heta
Toisaalta... En jaksa odottaa, että näen mun perheen ja ystävät! Niin monta kertaa olen haaveillut siitä, kun mun sisko juoksee halaamaan mua ja multa tulee onnen kyyneleitä. Tai siitä kun halaan mun pikkuveljeä, ja vaikkei se sitä ikinä myönnäkkään isona 16-vuotiaana, tiedän että sillä oli mua ikävä myös. En jaksa odottaa, että pääsen pelaamaan mun veljen kanssa pingistä, näyttämään iskälle miten oon kehittynyt tenniksessä, mennä mun siskon kanssa ostamaan meiän lempi irtokarkkeja ja ottaa äitin kanssa aurinkoa meidän terassilla. Puhuin mun perheen kanssa skypessä ja ne oli ihan ihmeissään, että oikeasti odotan mökki- ja venereissuja, jotka oli ennen musta niin tylsiä. Oon ymmärtäny perheen arvon, merkityksen ja heidän tärkeyden mun elämässä ihan eri tavalla tän vuoden aikana.
En myöskään jaksa odottaa, että nään taas mun parhaat kaverit. Mun moni kaveri on vielä vaihdossa kun tulen, mutta muutaman viikon päästä nään heidätkin kaikki. En jaksa odottaa mökkireissuja, bile-iltoja vihdoin täysikäisenä, kävelylenkkejä, myöhäisiä kesäiltoja... Kun pyöräillään meidän jopojen kanssa rannalle mansikoiden kanssa. Kun tekstaan niinille ja lindalle "nähään 5min päästä risteylissä" ja voin nähdä heidät oikeasti livenä eikä vain skypen välityksellä. Kun voin mennä ja tulla ihan miten haluan, milloin haluan. Mietin tässä myös miten oon selvinnyt koko vuoden ilman kraavilohta, ruisleipää, irtokarkkeja, mummun korvapuusteja, mustikkapiirakkaa, karjalanpiirakoita, suomalaista maitoa, rahkaa, mysliä...? Tavallaan en oikeasti jaksa odottaa, että pääsen Suomeen! Osaan arvostaa mun kotimaata niin erilailla nyt. Kun ihmiset kysyy multa millainen Suomi on, selitän ylpeänä valoisista kesä-illoista, alastomista saunareissuista ja mun urheilulukiosta.
Mun tunteet on siis erittäin ristiriitaiset. Ihanaa päästä kotiin, mutta en silti ollenkaan halua lähteä. Jos saisi edes yhden viikon lisää... Kun lähdin tänne, olin rakentanut elämää 17 vuotta ja sitten jätin sen vuodeksi. Tiesin, että kun palaan, kaikki on suurinpiirtein samanlailla. Nyt olen rakentanut elämää vuoden ja jätän sen ikuisuudeksi. Tyttökaverini täällä lähtevät ympäri maata collegeen ja universityyn ja poikakaverini lähtevät kahdeksi vuodeksi lähetysmatkoille ympäri maailmaa. Kun tulen joskus käymään, mikään ei ole enää samalailla. Seuraavan kerran kun tulen käymään, jotkut kavereistani voivat olla jo naimisissa. Tiedän nimittäin jo nyt vaikka kuinka monen parin meidän koulussa, jotka ovat kihloissa. Utah... haha.
Vuosi on ehdottomasti ollut rankka. Unohtumaton ja kokemusrikas, mutta rankka. Kuitenkin kaikki ne vaikeat ajat ja itkut silloin syksyllä mielessä pitäen, tämän vuoden vaikein osa on täältä lähteminen. Olen tavannut täällä olo aikanani niin ihania ihmisiä, jotka kaikista meidän eroavaisuuksista huolimatta on mulle niin älyttömän tärkeitä. Ja nyt mun pitää jättää heidät, tietämättä milloin näen heidät seuraavan kerran. Luin tekstin joka oli musta aika osuva: "You will never be completely at home again because part of your heart will always be elsewhere. That is the price you pay for the richness of loving and knowing people in more than one place." Mulla tulee varmasti iso kulttuurishokki kun palaan kotiin. En tiedä miten se on edes mahdollista saada kulttuurishokki palaessaan kotiin, mutta kai se on. Tiedän, että yksi asia josta tulee outoa on ainakin se, että kohta onkin vain yksi muiden joukossa, eikä SE vaihtari Suomesta.
Tuntuu, että nyt olen vihdoin sopeutunut tänne ja olen todella onnellinen. Tuntuu pahalta, että nyt kaikki taas muuttuu, juuri kun kaikki on hyvin. Suomi on kuitenkin niin erilainen kuin mihin olen nyt tottunut. Se on mulle luonnollista kysyä naapurin mieheltä mitä hänelle kuuluu ja kun lopetan keskustelun kaverin kanssa heittää "love ya!". Siitä tulee outoa, ettei kukaan sanokaan mulle koulun käytävillä "hey heta, what's up? You look so cute today!", vaan he sanovatkin vain "moi". Tai kun kaupan myyjä ei kyselekkään kuulumisia vaan katsoo alas siihen asti, kun annan hänelle rahaa (euroja!?). Varmasti itsekin aluksi sanon "rakastan sua" vähän liikaa tai kehun heitä vähän enemmän mikä on hyväksyttävää ja normaalia Suomessa. Onneksi tiedän, että kaikkeen tottuu ja sopeutuu. Toisaalta, ehkä en haluakkaan muuttua tästä mitä nyt olen. Muut ei varmaan sitä oikeastaan huomaa, miten oon muuttunut tämän vuoden aikana. Tiedän kuitenkin itse kasvaneeni ja muuttuneeni ihan älyttömästi sekä oppineeni, mitkä asiat oikeasti on mulle tärkeitä.
Vuosi on ollut unohtumaton ja tänne lähteminen on varmaankin ollut elämäni paras päätös. Oon myös todella tyytyväinen, että päädyin tänne Utahin 'kuplaan', sillä sain oppia täysin uuden kulttuurin ja uskonnon, jota en muualla olisi välttämättä päässyt kokemaan. Vuosi on ehkä sen takia ollut hieman rankempi ja vaativampi mitä se jossain muualla olisi ollut, mutta sen ansiosta olen vahvistunut ja oppinut paljon esimerkiksi kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Vuoden aikana mulla on ollut kokemuksia, joita en olisi muuten kokenut. Hetkiä ja muistoja, joita varmasti muistelen vielä loppuikäni.
Katsoessani kuvia tältä vuodelta mietin, miten olisi kiva jäädä vielä hetkeksi. Monet eri kaverit on kysellyt enkö varmasti voisi siirtää lentoja edes viikon verran eteenpäin. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mun kaveri ja mä surettiin, miten lähden kohta ja hänen poikaystävä sanoi vain, että "let's not cry because it's over but smile because it happened". Musta tuo kuvaa hyvin koko tätä lähtöprosessia ja mun vuotta. Oon niin onnellinen, että mulla oli näin mahtava vuosi ja vaikka viimepäivät ja seuraavat päivät tulevat olemaan rankkoja hyvästien keskellä, pitää muistaa hymyillä, koska tämä todellakin oli elämäni vuosi, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.
Suurimman osan kavereista olen jo kyyneleiden kanssa hyvästellyt ja nyt vielä pakkailen viimeiset pakkailut ennen kuin lentoni lähteekin takaisin kotiinpäin ylihuomenna. Haluan kiittää kaikkia jotka ovat tehneet vuodestani mahdollisen! Oon niin kiitollinen tästä tilaisuudesta viettää vuosi täällä :) En voi uskoa, että se on nyt oikeasti ohi.
Suurimman osan kavereista olen jo kyyneleiden kanssa hyvästellyt ja nyt vielä pakkailen viimeiset pakkailut ennen kuin lentoni lähteekin takaisin kotiinpäin ylihuomenna. Haluan kiittää kaikkia jotka ovat tehneet vuodestani mahdollisen! Oon niin kiitollinen tästä tilaisuudesta viettää vuosi täällä :) En voi uskoa, että se on nyt oikeasti ohi.
Love, Heta
maanantai 26. toukokuuta 2014
Memorial Day
Happy memorialday! Tänään ei ollut koulua, joten menin Brinleyn ja hänen perheen (äiti, isä, ukki, ja kaksi pikkusiskoa) kanssa vaeltamaan. Se kolme tuntia kestävä hike (vannon tolle ei oikeesti oo suomenkielistä sanaa...) oli oikeastaan aika rankka ja nyt tuntuu kyllä jaloissa! Sen jälkeen menin vielä Kyralle ottamaan aurinkoa ja bbq-juhliin. Ihana päivä takana :)
Love, Heta
Love, Heta
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
In 9 days
"A year has passed and now we stand on the brink, of returning to a world where we are surrounded by the paradox of everything and yet nothing being the same.
In just days we will reluctantly give our hugs and, fighting the tears, we will say goodbye to people who were once just names on a sheet of paper to return to people that we hugged and fought tears to say goodbye to before we ever left.
We will leave our best friends to return to our best friends.
We will go back to the places we came from, and go back to the same things we did last summer and every summer before.
We will come into town on that same familiar road, and even though it has been months, it will seem like only yesterday.
As you walk into your old bedroom, every emotion will pass through you as you reflect on the way your life has changed and the person you have become.
You suddenly realize that the things that were most important to you a year ago don't seem to matter so much anymore, and the things you hold highest now, no one at home will completely understand.
Who will you call first?
What will you do your first weekend home with your friends?
Where are you going to work?
Who will be at the party Saturday night?
What has everyone been up to in the past few months?
Who from school will you keep in touch with?
How long before you actually start missing people barging in without calling or knocking?
Then you start to realize how much things have changed, and you realize the hardest part of being an exchange student is balancing the two completely different worlds you now live in, trying desperately to hold on to everything all the while trying to figure out what you have to leave behind.
We now know the meaning of true friendship.
We know who we have kept in touch with over the past year and who we hold dearest to our hearts.
We've left our worlds to deal with the real world.
We've had our hearts broken, we've fallen in love.
There have been times when we've felt so helpless being hours away from home when we know our families or friends needed us the most, and there are times when we know we have made a difference.
Just 9 days from now we will leave.
Just days from now we take down our pictures, and pack up our clothes.
No more going next door to do nothing for hours on end. We will leave our friends whose random e-mails and phone calls will bring us to laughter and tears this summer, and hopefully years to come.
We will take our memories and dreams and put them away for now, saving them for our return to this world.
Just weeks from now we will arrive.
Just weeks from now we will unpack our bags and have dinner with our families. We will drive over to our best friend's house and do nothing for hours on end.
We will return to the same friends whose random emails and phone calls have brought us to laughter and tears over the year.
We will unpack old dreams and memories that have been put away for the past year.
In just weeks we will dig deep inside to find the strength and conviction to adjust to change and still keep each other close.
And somehow, in some way, we will find our place between these two worlds.
In just weeks.
Are you ready?"
No. Tässä teksti, jonka oon nähnyt monessa vaihtariblogissa vuosien aikana. Kuvastaa hyvin todella ristiriitaisia fiiliksiä, joita mulla ainakin on. Alkaa jo pikkuhiljaa jännittää.
Love, Heta
torstai 22. toukokuuta 2014
Trackseason
Hey!
Kuvat on State Championchipseista (osavaltiomestaruuksista) viime viikonlopulta sekä tiistailta kaudenlopetustilaisuudesta. Nyt on siis paketissa yleisurheilukausi ja mun yleisurheilu"ura", jota on kestänyt kuitenkin melkein koko elämäni. Tämä kausi meni ihan älyttömän nopeasti ja nyt on taas paljon vapaa-aikaa, kun ei olekaan treenejä joka päivä koulun jälkeen. Olin mun 4x100m viestijoukkueen kanssa osavaltion yhdestoista, johon oltiin kyllä oikeastaan tosi tyytyväisiä! Saatiin uusi ennätys yli sekunnilla ja kaikkien juoksut ja vaihdot meni hyvin :) Tiistaina kaudenlopetustilaisuudessa syötiin hyvää hawaijilaista ruokaa ja muisteltiin mennettä kautta. Täällä on ihan huippukelit nytten, niin kuin kuulemma Suomessakin! Toivottavasti myös sitten parin viikon päästä aurinko paistaa sielläkin :)
Love, Heta
Kuvat on State Championchipseista (osavaltiomestaruuksista) viime viikonlopulta sekä tiistailta kaudenlopetustilaisuudesta. Nyt on siis paketissa yleisurheilukausi ja mun yleisurheilu"ura", jota on kestänyt kuitenkin melkein koko elämäni. Tämä kausi meni ihan älyttömän nopeasti ja nyt on taas paljon vapaa-aikaa, kun ei olekaan treenejä joka päivä koulun jälkeen. Olin mun 4x100m viestijoukkueen kanssa osavaltion yhdestoista, johon oltiin kyllä oikeastaan tosi tyytyväisiä! Saatiin uusi ennätys yli sekunnilla ja kaikkien juoksut ja vaihdot meni hyvin :) Tiistaina kaudenlopetustilaisuudessa syötiin hyvää hawaijilaista ruokaa ja muisteltiin mennettä kautta. Täällä on ihan huippukelit nytten, niin kuin kuulemma Suomessakin! Toivottavasti myös sitten parin viikon päästä aurinko paistaa sielläkin :)
Love, Heta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)